arrow-right arrow-down search share

Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Kansallispuistopyöräilijä Tomi Rantanen vieraili Haltiassa

 

Tomi Rantanen päätti hypätä kesällä 2015 pyörän satulaan ja kiertää kaikki Suomen 39 kansallispuistoa. Tie ja luonto vetävät Rantasta puoleensa, koska kokemuksia syntyy vain seikkailemalla.

 

Päivettynyt mies kaartaa raskaasti kuormatulla polkupyörällään Haltian pihaan. Takana on yö Nuuksion kansallispuistossa, ja nyt maistuu kuppi kahvia ravintolan aurinkoisella terassilla. 

Reippaasta olemuksesta ei arvaisi, että takana on jo 60 päivää ja 4 000 kilometriä pyörän satulassa. Matkamies on Tomi Rantanen, 33-vuotias kuusamolainen, joka kiertää kesällä 2015 kaikki Suomen 39 kansallispuistoa polkupyörällä.

Tätä matkaajaa ei sovi päästää tien päälle, ennen kuin on kuultu vähän kertomuksia.

"Pyöräilin viime kesänä Tampereen kautta Saimaan ympäri ja siitä Jäämerelle. Matkalla pistäydyin kansallispuistoissa, ja sieltä jäi kytemään ajatus, josko kävisi niissä kaikissa. En silloin edes tiennyt, montako kansallispuistoja on", valottaa Rantanen tempauksensa taustoja.

Sähäkkään päätöksentekoon taipuvainen mies sai reittisuunnitelman nopeasti kasaan.

"Talvella idea kansallispuistojen kiertämisestä vahvistui. Istuin kartan ääreen muutamaksi tunniksi, ja pian suunnitelma oli valmis. Hieman tuli raavittua päätä, kun kansallispuistojen määrä valkeni. Laskin reitille mittaa noin 5000 kilometriä kiertelyineen päivineen".

Matkaprojekti yhdistää Rantasen kaksi intohimoa, pyöräilyn ja valokuvaamisen. Ensin mainittu painaa vaakakupissa enemmän, vaikka valokuvaamisesta on tarkoitus tulla Rantaselle ammatti.

"Totta kai on hienoa saada olla kesä ulkona ja päästä kameran kanssa luontoon. Suomessa on järjettömän paljon upeita paikkoja. Olisin silti tehnyt tämän reissun ilman kameraakin". 

Teoriassa kansallispuistot saisi koluttua vähemmilläkin kilometreillä. Kuusamosta matkansa aloittanut Rantanen lähti ensimmäiseksi kohti pohjoista ja tutki Lappia kolmen viikon ajan. Syy oli pragmaattinen: Rantanen tahtoi nauttia Lapin luonnosta ennen sääskien ilmaantumista.

Pyörällä pääsee juttusille

Nyt Nuuksiossa takana on noin 4000 kilometriä. Saman matkan polkemalla pääsisi Yhdysvalloissa rannikolta toiselle. Ollaan voiton puolella, sillä matkaa on jäljellä enää noin viidennes. Eikä usko ole ollut koetuksella oikeastaan missään vaiheessa, vaikka kesä 2015 tullaan muistamaan jostain muusta kuin auringonpaisteesta.

"Alkukesästä oli muutama oikeasti kylmä päivä, jolloin piti pukea kaikki vaatteet ylle, mutta ei minua sade haittaa. Siltä pääsee aina suojaan, voi odotella ja syödä eväitä. Puolessa tunnissa sade on useimmiten ohi, ja vain parina päivänä sää on pysäyttänyt matkanteon. Yhden päivän vietin sateen vuoksi teltassa Pyhä-Häkin kansallispuistossa, mutta 100 päivän reissussa se ei haittaa mitään".

"Vastatuuli sen sijaan vie helposti mehut ja moraalin. Alussa keljutti enemmän, kun keho ei ollut tottunut rasitukseen".

Tien päällä matkantekoa piristävät uteliaat ihmiset. Retkipyörällä pääsee paikallisten kanssa juttusille helpommin kuin vaikka autolla matkatessa. Kysymyspatteri on aina pitkälti sama, mutta vielä ei Rantasta ole harmittanut vastailla tutuksi käyneisiin tiedusteluihin. Varsinkaan, kun ventovieraat ovat jopa tarjonneet yösijaa matkamiehelle.

Rantanen  on päivittänyt säntillisesti matkansa vaiheet blogiinsa. Jokaisesta kansallispuistosta on tiivistetty olennaiset havainnot. Rivien välistä välkehtii huumoria ja kulkemisen tuottama onni, mutta vastoinkäymisetkin kuvataan sellaisina kuin ne tulevat.

Runsaat valokuvat kertovat suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä  Kuvauksesta Rantanen kokee oppineensa matkan aikana paljon ammatillisesti oleellista. Aika ja kalusto asettavat tiukat reunaehdot.

"Pyrin ottamaan hyvän kuvan joka päivä. Minulla on mukana Nikonin halvin kamera, vaatimaton kittilinssi sekä miniläppäri, jolla ei juuri pysty muokkaamaan kuvia".

"Valokuvaaja on harvoin tyytyväinen otoksiinsa. Sitä onnistuu nappaamaan ehkä yhden hyvän kuvan kuukaudessa. On todella opettavaa kuvata tien päällä haastavissa olosuhteissa. Jos kuvaa pelkästään parhaassa mahdollisessa valossa, ei opi mitään".

Välineet ovat sivuseikka

Tiedustellessa Rantasen pyöräilytaustaa paljastuu yllättäen, että fillari on tullut kuvioihin varsin hiljattain.

"Perin neljä vuotta sitten isoisältäni pyörän. Treenasin vuoden tai pari, ja toissakesänä ostin oman".

Viiden tonnin polkaisu voisi olla monelle kerran elämässä -tyyppinen tavoite. Rantanen on kuitenkin tähdännyt ajatuksensa jo seuraavaan virstanpylvääseen, joka ei ole ihan vaatimaton: hän suunnittelee pyöräilevänsä maailman ympäri.

"Päätin sen melkein heti aloitettuani pyöräilyn. Tällä matkalla vierailin jo Naantalissa jututtamassaJukka Salmista, joka on kiertänyt maailman pyöräilemällä. Vakuutuin ainakin siitä, että pyörä pitää vaihtaa paksurenkaiseen ennen maailmanympärysmatkaa".
 
Tuore pyöräharrastus on vienyt jo muun muassa Etelä-Euroopan teille. Erot suomalaiseen liikennekulttuuriin ovat kirkastuneet kansallispuistosta toiseen polkiessa.

"Esimerkksi Sloveniassa autoilijat väistävät pyöräilijää kunnioittavammin kuin Suomessa. Italiassa pyöräiljöihin suhtaudutaan lähestulkoon kansallissankareina. Ei Suomessakaan aina huonosti käyttäydytä pyöriä kohtaan, mutta etelässä hidastetaan pyöräilijän vauhtiin ja odotetaan valkoista viivaa ennen ohitusta. Suomessa tuntuu olevan ihan sama, millainen mutka tai mäki on edessä: ohi on ihan pakko päästä".

Rantanen antaakin ehdottoman tärkeän varustevinkin kaikille, jotka suunnittelevat pidempää polkaisua: sivupeili on oltava. Jos kaksi rekkaa pyyhkäisee ohi samanaikaisesti, molempia on vaikea kuulla.

Muutoin Rantanen on sitä mieltä, ettei pitkän pyörälenkin onnistuminen ole liiemmin välineistä kiinni.

"On lopulta ihan sama, millaisella pyörällä lähtee matkaan. Jos valitsee muutaman kympin fillarin, joutuu toki korjailemaan vikoja vähän enemmän. Pyöräretkiä on tehty vuosikymmeniä. Joskus 1940-luvulla pyörien ketjut oli tehty suurin piirtein köydestä, ja silti niillä tehtiin reissuja vaikka minne".

"Tapasin pohjoisessa vanhan muorin, joka kertoi tyttöporukalla tekemästään pyöräretkestä sodan jälkeen. Talot oli Lapissa poltettu, oli vaikea löytää kauppoja tai ruokaa. Mutta ´aina sitä perunaa jostain löytyi´, kuten rouva matkaa muisteli".

Koettujen elämysten määrään suhteutettuna pyörämatkailua voi harrastaa varsin edullisesti. Luonnon helmassa ja tuttavien vieraspedeissä majailevan Rantasen kuukausibudjetti on 500-600 euroa. Kuluja saisi poljettua siitäkin, jos karsisi ulkona ruokailusta.

"Välillä pitää korjata pyörää ja ostaa sauna tai suihku, mutta halvempaa tämä on kuin kotisohvalla eläminen".

Suomen luonnon kymmenet kasvot

Rantanen on nähnyt polkupyörämatkansa ansiosta poikkeuksellisen monta puolta suomalaisesta luonnosta. 

"Kansallispuistoja on joka makuun. Kaikissa on jotain omapiirteistä. Joissain ei näe ketään, osa on kaiken keskellä. Kaikkea löytyy, halusipa mennä rinkka tai sukelluslaitteet selässä. On hyvä, että löytyy pieniä ja hiljaisia kansallispuistoja, joka paikkaan ei pidä tehdä isoja polkuja ja rakenteita. Muuallakin kuin Lapissa on saatava omaa rauhaa".

Positiivisena yllätyksenä mieleen nousee Koloveden kansallispuisto.

"Siellä vesistö ja saaristopuistot tuntuivat hyvin eksoottisilta. Oli virkistävää päästä polkemisen sijasta veneilemään ja näkemään jotain aivan muuta. Koloveden korpinen ympäristö ilman kesämökkejä tai ihmisen jälkiä, se on niin koskematonta. Maisema on varmaan samanlainen kuin 5000 vuotta sitten, jolloin Koloveden kalliomaalaukset on tehty. Parkkipaikka oli täynnä, mutta ketään ei näkynyt".

Suunnitelmissa on laatia kansallispuistourakasta artikkeli, joka opastaisi muita fillaristeja kansallispuistojen polkupyörällä kiertämiseen. Lapsuudesta tuttu Seitsemisen kansallispuisto muistuu mieleen esimerkkinä fillaristille sopivasta kansallispuistosta.

Kansallispuistojen katraasta erottuu pari pyöräilijälle erityisen mukavaa kohdetta.

"Seitsemisessä pääsee asfalttia pitkin ja tien varrelta löytyy laavupaikkoja ja leiripaikkoja, vähän hiekkatietä mistä voi jatkaa eteläpuolelle. Kauhaneva-Pohjankankaan puistossa on Museoviraston ylläpitämä Kyrönkankaan kesätie, jonka varrella on myös kaivo. Siinä on omanlainen fiilis, kun pyöräilee 500 vuotta sitten käytettyä väylää pitkin".

Luontoon mennään olemaan

Luonnon merkitys on vaihdellut Rantaselle eri elämänvaiheissa. Selvää on, ettei kansallispuistoja koluta ilman arvostusta luontoa kohtaan, mutta luonnon kunnioitus ei edellytä akateemista oppineisuutta.

"Ennen tälle reissulle lähtöä varmistin Kuusamossa biologilta, että kumpi on varis ja harakka. Sellainen oli luontotuntemukseni lähtökohta", Rantanen naurahtaa.

"En ole luontoasiantuntija, mutta tykkään olla luonnossa. Ihan pelkkä luonnossa oleminen on minulle olennaisin juttu. Se hiljaisuudesta ja rauhasta nauttiminen, maisemien katselu ja auringonlaskujen ihailu. Nyt kun kamera on tullut kuvioon, on mukava näyttää muillekin mitä on luonnossa kokenut".

Taito nauttia ympäröivästä luonnosta on kantanut lapsuudesta saakka. Lapsuusvuosina Ikaalisissa Rantasta vietiin usein Seitsemisen kansallispuistoon retkelle, makkaranpaistoon ja ongelle.
Sitten tuli teini-ikä, metsä alkoi tuntua ärsyttävältä paikalta hyttysineen kaikkineen ja tietokoneet kiinnostivat enemmän kuin luonnossa liikkuminen. Yli 10 vuoteen ei tullut juuri retkeiltyä, ja väliin mahtui vuosia Aasian suurkaupungeissa. 

"30 vuotta täytettyäni tuli jälleen fiilis, että metsässähän on kivaa ja mieli rauhoittuu. Viimeiset kolme kesää ovatkin vierähtäneet pitkälti ulkosalla".

Rantanen korostaa lapsuuden luontoelämysten tärkeyttä. 

"Monet vanhemmat valittavat, ettei murrosikäisiä lapsia kiinnosta lähteä luontoon. Silloin sopii kysyä, onko lapsia viety pienenä retkelle. Jos näin on, heitä voi lohduttaa, että kyllä se kiinnostus luontoon vielä palautuu".
  
Tärkeintä on saada elämyksiä ja kokemuksia. Siksi Rantanenkin kiertelee kansallispuistoja pyörällään.

"Täytyy muistaa pysähtyä nauttimaan kauniista hetkistä. Auringonlasku pellonlaidalla, uiminen tyynessä järvessä, tähtitaivaan ihailu, jne. Yksinkertaisista asioista saa enemmän irti kun oikeasti keskittyy vain hiljenemään ja nauttimaan siitä hetkestä. Jos touhottaa koko ajan, kokemus saattaa mennä täysin ohi".

"Kotisohvalla ei keräänny muistoja, joita voi vanhana miettiä. Ihminen ei takuulla pohdi elämänsä lopussa, että onneksi katsoin senkin tv-ohjelman tai pelasin senkin pelin, niin se ei mene. Elämä on jossain tuolla ulkona".

Teksti ja kuvat: Jukka-Pekka Ronkainen

Takaisin