arrow-right arrow-down search share

Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

NÄYTTELY PÄÄTTYNYT MAALISKUUSSA 2014

Mitä revontulista syntyy? Tai tunturissa siintävästä järvestä? Valosta? Soluista?

Haltian ensimmäinen erikoisnäyttely Luonnos esitteli toistakymmentä suomalaista nykymuotoilijaa ja -käsityöläistä, joiden teokset syntyvät Lapin luonnon innoittamina. Huhtikuussa 2014 näyttely avautui Helsinki-Vantaan lentoasemalla vieden kansainvälisen yleisön luovuuden lähteille pohjoiseen luontoon.

Luonnos-näyttely alkaa muotoilijoiden sielunmaisemista, niistä pohjoisen näkymistä, joista teosten ideat kumpuavat. Maiseman kokemisen jälkeen luova prosessi etenee kosketuksissa ympäristöön, kulttuuriin, muistoihin, mielikuviin ja elämyksiin. Syntyy ääniä, kuvia, värejä ja tuoksuja.

Kuvassa lähikuva saniaisesta

 
Materiaalit antavat idealle fyysisen muodon. Puusta, nahasta, savesta, luusta, paperista ja teräksestä muotoutuu hyvin erilaisia tuotteita.

Näyttelyn muotoilijat ideoivat, suunnittelevat ja valmistavat tuotteensa itse omilla verstaillaan ja työhuoneissaan. Näyttely tuo esiin myös erilaisia näkökulmia muotoiluun: ryhmätyönä tapahtuvan muotoilun, muotoiluprosessin ja historian sekä perinteen merkityksen muotoilussa. 

Kuvassa muotoilijan ideoima koru teräksestä

 
Näyttelyssä ovat mukana teräsmuotoilija Eero Hyrkäs ja paperitaiteilija Sirpa Kivilompolo Torniosta,  valokuvaaja Kaisa Sirén, tekstiiliartesaani Eila Puhakka, muotoilija Maxim Narbrough, hienopuuseppä Jan Leutola, kultaseppämestari Juha Janger ja muotoilija, 3D-suunnittelija Sami Viitasaari Rovaniemeltä,  keramiikkataiteilija Maarit Mattanen, kultaseppä Matti Marin ja kultaseppämestari Seppo Penttinen Sodankylästä, käsityöläinen Maarit Magga Enontekiöltä, tekstiilisuunnittelija Seija Ranttila Tampereelta ja Marttiini Oy Rovaniemeltä.

Lisäksi muotoiluopiskelija Pasi Pietari Hornamo ideoi, suunnittelee ja toteuttaa tuotteen osana näyttelyä. Utsjoelta kotoisin oleva, nykyisin Helsingissä asuva Pentti Pieski työstää näyttelyyn Tenon veneen, jonka valmistaminen ja käyttö on osa hänen lapsuutensa kokemus- ja muotomaailmaa.

Kuvassa muotoilijan näyttelytyö paperista